Aloin pohtimaan verkostomarkkinointia, suoramyyntiä, vähittäiskauppaa, verkkokauppaa ja pyramidihuijauksia sen jälkeen kun media nosti aiheen vaihteeksi esiin. Mietin myös tapaa, jolla näistä yleensä kirjoitetaan sekä kirjoittajien tarkoitusperiä. Verkostomarkkinoinnista ja pyramidihuijauksista puhutaan usein tavalla ikäänkuin ne olisivat sama asia ja tarkoituksenaan niillä olisi huijata ihmisiä.

Minusta on tärkeää, että epäkohdat nousevat esille ja niihin päästään vaikuttamaan. On tärkeää, että tuotteita markkinoidaan tavalla, joka perustuu tuotteen käyttötarkoitukseen. Kosmetiikka on kosmetiikkaa ja ravintolisät nimensä mukaisesti ravinnon lisää. Valtaosa edustajista toimii niin kuin pitää ja asiakkaat saavat oikeanlaista informaatiota. Se, että joku tekee väärin ei tarkoita sitä, että koko kaupankäyntimalli olisi huono. Se tarkoittaa sitä, että koulutusta on jatkettava sitkeästi, jotta kaikki oppivat.

Verkostomarkkinointi on joillekin punainen vaate ja hyvin monelle se on tapa ostaa tuotteita, rehellinen lisätulo tai ammatti. Valtaosa verkostomarkkinointiyrityksessä edustajana, myyjänä tai asiakkaana mukana olevista ihmisistä haluaa käyttää tuotteita ja pieni osa heistä suosittelee niitä eteenpäin. Tuotteilla on kasvot, apua saa tarvittaessa ja palautusoikeudet ovat erinomaiset, jos niille on tarvetta.

On ikävää, että verkostomarkkinointi liiketoimintamallina liitetään pyramidihuijauksiin, vaikka erot ovat ilmeiset. Verkostomarkkinoinnissa henkilön sijainti verkostossa ei määritä ansiotasoa. Sen määrittää kovalla ja ahkeralla työllä saadut tulokset. Eli organisaation alapuolella oleva henkilö voi tienata yläpuolellaan olevaa paljon enemmän. Asiakkaille myydään tuotteita ja niistä saadaan provisiota. Niille harvoille, jotka ovat kiinnostuneita rakentamaan omaa liiketoimintaa ja tiimiään, maksetaan palkkiota tiimin jäsenistä huolehtimisesta. Verkostomarkkinointia apuna käyttäen myydään erilaisia tuotteita ja se tarjoaa ansaintamahdollisuuden ihmisen lähtökohdista riippumatta. Hyvin yksinkertaista rehellistä työtä. Ei ole pakkoja eikä luvata kuuta taivalta eikä ilmaista rahaa.

Mikä sitten on pyramidihuijaus? Helpon rahan lupaukset tulevaisuuden ansioista ja yleensä pakollinen isompi alkuinvestointi ilman konkreettista fyysistä tuotetta, ovat pyramidihuijauksen tunnusmerkkejä. Verkoston rakenne on lisäksi pyramidin kaltainen, jossa organisaatiossa ylempänä oleva jäsen tienaa aina enemmän. Tällaisen liiketoiminnan ainoa tarkoitus on kasvattaa organisaatiota, jotta itse pääsisi kipuamaan pyramidissa mahdollisimman korkealle. Itse tuote tai asiakkaan auttaminen ovat sivuseikkoja. Huipulla on muutamia, jotka ovat homman aloittaneet. Loput sijoittavat rahansa ja eivätkä ehkä koskaan saa niitä takaisin ansioista puhumattakaan.

Koen tietoisuuden lisääntymisen tärkeänä tähän aiheeseen liittyen, sillä olenhan ollut useissa suoramyynti- ja verkostomarkkinointiyrityksissä työntekijänä kehittämässä niiden liiketoimintaa yhdessä jälleenmyyjien kanssa. Tällä hetkellä valmennan ja koulutan oman yritykseni kautta ihmisiä ja yrityksiä myyntikanavasta riippumatta. Kiitollisena lukuisista ystävistä sekä kokemuksista verkostomarkkinoinnin parissa, haluankin toivottaa kaikille verkostomarkkinoijille menestystä oman liiketoimintansa ja tuotteidensa parissa!

#verkostomarkkinointi#suoramyynti